Ykköspesisjoukkue haki mainion voiton sarjakärjestä!

14.8.2021

Lauantaina 14.8. ykköspesisjoukkueemme pelasi vierasottelussa lohkokärki Pöytyän Urheilijoita vastaan ja sai kotiintuomisiksi mukaansa kaksi pistettä, kun ottelu päättyi 0-1 jaksoin 3-3 ja 3-7.

Ensimmäinen jakso oli tasaista vääntöä, ja johtoasema vaihtui useaan otteeseen. Espoo onnistui tasoittamaan jakson neljännen vuoroparin lopettavalla.

Toinen jakso käynnistyi vauhdikkaasti, sillä Espoo tehtaili aloittavalla sisävuorollaan kolme juoksua. Toisessa vuoroparissa syntyi toiset kolme, ja ottelu oli Espoon hallinnassa. Pöytyä onnistui kaunistelemaan lukemia parilla juoksulla, mutta maukas pistepotti seilasi lopulta Espooseen.

Espoon joukkueesta ensimmäisen palkinnon sai Riina Kallio ja toisen palkinnon Viivi Keränen.