Ykköspesiksen putoamiskarsintasarja huipentuu Mailapuistossa 25.8.!

22.8.2021

Sunnuntaina 22.8. ykköspesisjoukkueemme kohtasi Janakkalan Janan putoamiskarsintasarjan toisessa ottelussa. Ottelusarja oli katkolla Espoolle, mutta Jana onnistui voittamaan ottelun 1-0 jaksoin 3-3 ja 5-3.

Kyseessä oli lauantaisen ottelun tapaan tasainen ja jännittävä koitos. Ensimmäisellä jaksolla johtoasema poukkoili joukkueelta toiselle, ja Espoo onnistui tasoittamaan jakson viimeisellä sisävuorollaan. Tämän jälkeen Espoolla oli vielä paloton ajotilanne ja se sai yrittää kotiutusta toistamiseenkin, mutta jakso päättyi kaikesta huolimatta tasan.

Toisella jaksolla Espoo jatkoi taisteluaan vakuuttavasti. Ensimmäisen vuoroparin jälkeen se oli 0-2-johdossa, ja Janan tasoitettua Espoo siirtyi jälleen yhdellä juoksulla johtoon. Jana vastasi puolestaan kolmella, mikä oli lopulta Espoolle liikaa ja näin ollen ottelu päättyi Janan hyväksi.

Espoon joukkueesta palkittiin ensimmäisellä palkinnolla Reetta Aralinna ja toisella palkinnolla Annika Aalto.

Tappion myötä keskiviikkona 25.8. on vielä luvassa kihelmöivän jännittävä ottelu Mailapuistossa. Kaikki huipentuu tähän putoamiskarsintasarjan ratkaisevaan otteluun, jonka voittaja saa pitää sarjapaikkansa. Tule kannustamaan ja varmistamaan, että se on Espoo! Ottelu käynnistuu jo klo 17:30.