Ykköspesiksen putoamiskarsintasarja käyntiin voitokkaasti!

21.8.2021

Lauantaina 21.8. Espoon ykköspesisjoukkue aloitti Janakkalan Janan kanssa paras kolmesta -periaatteella pelattavan putoamiskarsintasarjan, jonka voittaja pitää Ykköspesiksen sarjapaikan ja häviäjä puolestaan tippuu sarjasta. Mailapuistossa pelattu sarjan ensimmäinen ottelu päättyi Espoon kannalta voitokkaasti 1-0 jaksoin 3-2 ja 4-4.

Ottelun merkitys oli aistittavissa niin tunnelmasta kuin joukkueiden otteistakin äärimmäisen selkeästi, mistä seurasi viihdyttävä ja tasainen kamppailu. Ensimmäinen vuoropari mentiin tiukasti juoksuitta, kun taas toisessa vuoroparissa kumpikin joukkue onnistui saamaan yhden juoksun taululle. Janakkala siirtyi seuraavaksi johtoon, mutta Espoo pisti vielä astetta isomman vaihteen silmään ja kiri ohi. Espoo onnistui pitämään viimeisessä ulkovuorossaan mainiosti nollat, mikä varmisti jaksovoiton.

Toisella jaksolla Espoo oli johdossa heti ensimmäisestä sisävuorosta asti ja näytti seilaavan kohti ottelun voittoa etenkin siirryttyään vakuuttavaan 4-1-johtoon neljännen vuoroparin aloittavalla. Vierasjoukkue löysi kuitenkin vielä ylimääräisen kirivaihteen ja oli pian 4-4-tasatilanteessa vieläpä ilman palon paloa. Espoon oli aika taistella. Pienistä virheistä huolimatta Espoon etukenttä alkoi tehtailla paloja. Lopulta se onnistui löytämään kolmannellekin palolle paikan kolmospesältä, ja riemu oli suuri.

Espoon joukkueesta palkittiin ensimmäisellä palkinnolla Ira Vehman ja toisella palkinnolla Loviisa Laulainen.

Putoamiskarsintasarja jatkuu huomenna 22.8. Janakkalassa, jossa Espoolla on mahdollisuus varmistaa Ykköspesiksen sarjapaikka voittamalla ottelu! Ensimmäisen koitoksen perusteella tunnelma tulee olemaan katossa, kun panokset ovat entistäkin suuremmat.