Tyttösuperi voitti kauden päätöksessä kolmostilanteet

29.8.2016

Espoolainen vanhempien juniorien pesis otti ison askeleen, kun seurassa nähtiin toista kertaa sen historiassa tyttöjen superpesis -joukkue.
Espoolainen vanhempien juniorien pesis otti ison askeleen, kun seurassa nähtiin toista kertaa sen historiassa tyttöjen superpesis -joukkue.

Kova debyyttikausi tyttösuperissa muutamaan vuoteen toi oppia ja unohtumattomia elämyksiä nuorelle joukkueelle

Tyttöjen superpesis 2016 sai Espoon osalta unohtumattoman päätöksen viikonlopun pelireissun merkeissä. Alemman jatkosarjan viimeisten pelien vastustajina toimivat Nurmo ja Seinäjoki.

Ensimmäisen pelin Nurmo tiedettiin kovalyöntiseksi joukkueeksi. Nurmo tunsikin kotikenttänsä läpilyöntipaikat, ja vei ensimmäisen jakson selvästi. Jaksotauolla nuoret Mailapuistottaret kokosivat kuitenkin itsensä ja siirtyivät heti avausvuorossa 2-0-johtoon joukkueen kapteeni Sara Tuomiston lyödyllä ja tuodulla. Nurmo jätettiin tylysti nollille, ja Ellida Holmberg lisäsi toisen aloittavalla Espoon johdon jo kolmeen juoksuun.

Sitten alkoi kuitenkin pohojalaisten moukari pyöriä.

Salla Hirvelän kaksi kunnaria oli liikaa, ja jakson loppunumerot kirjattiin lopulta rumasti 14-4.

Seinäjokea vastaan Espoo oli merkittävästi paremmin pelissä mukana. 2-0 -tappiosta huolimatta pelistä jäi positiivinen maku: kolmostilanteet voitettiin ja samalla tehtiin Espoon Pesiksen tyttösuperin historian ennätys yhden ottelun löydyissä juoksuissa. Ensimmäistä kertaa päästiin nimittäin kaksinumeroiseen juoksulukemaan, ja uusi ennätys kirjataan on nyt 13!

Tuplapeliviikonloppuun, samoin kuin koko kauteen, lähdettiin erittäin nuorella joukkueella. Viikonloppuna ulkokenttäpelaajista yli puolet oli nuorempia C-tyttöjä (2001-syntyneitä), ja lisäksi jokeriosastolta löytyi joukkueen kuudes 01-syntynyt Kiisa. B-ikäisiä päätösviikonlopun kokoonpanossa oli kolme, joista Sanna ja Sonttu vasta ensimmäistä vuottaan Beessä.

Joukkueen kapteeni ja kolmas B-ikäinen Sara Tuomisto jättää nyt juniorivuodet taakseen, ja tekikin sen uskomattomalla tavalla! Sara pelasi ulkona kakkospolttajan tonttia esimerkillisesti, pokkasi palkinnon molemmista otteluista ja kruunasi juniorivuotensa tyhjentämällä pajatson neljän juoksun arvoisesti viimeisellä juniorilyöntivuorollaan. Upeaa Sara!

Joukkueessa pelanneista myös Heini Kivimaa ja Jenni Kylläinen jättävät tämän kauden jälkeen juniorisarjat taakseen.

Parasta viikonlopussa oli mukavan pelaamisen lisäksi hauska mökkielämä Turpelan perheen mökillä Alajärvellä. Palju, Teijan ja Veijon tekemät herkkuruoat sekä yhteispelit jättivät viikonlopusta erittäin positiivisen maun.

Nuori joukkue sai kauden mittaan kovia pelejä, ja pääsi kohtaamaan yhden tyttösuperin mitalistinkin: pronssiottelusarjassa ovat vastakkain Espoon alkulohkossa kohtaamat Tahko ja Rauma. Näistä asetelmista on hyvä lähteä rakentamaan tulevaa vuotta, jonka suunnittelussa ollaankin jo pitkällä. Lisätietoja tulossa pian!