Espoon Pesikselle OKM:n seuratukea

20.6.2013

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt Espoon Pesikselle 20 000 euroa seuratukea. Yhteensä seuratukea on jaettu liikunta- ja urheiluseuroille 3 850 000 euroa.Seuratukea sai kaikkiaan 308 hanketta 49 eri lajin toimintaan.

Kahdeksalle pesisseuralle valtakunnallisesti tukea

Hakemukseen hyväksyttäviksi menoiksi laskettiin toiminnasta aiheutuneet suoranaiset kulut, kuten esimerkiksi päätoimisen palkkaus, osa-aikaisen työntekijän palkkaus, ohjaaja- ja valmentajapalkkiot, ohjaaja- ja valmentajakoulutus, tuomarikoulutus, seurakoulutus ja muut koulutuksesta aiheutuneet kulut (kuten kouluttajalle menevät korvaukset ja materiaalit), tapahtumista, tilaisuuksista tai kampanjoista aiheutuneet kulut (osana muuta toimintaa), tiedotuskulut, matkakustannukset sekä kohtuulliset välinekustannukset osana hanketta.

– Tukipäätösten osalta painotettiin päätoimisen palkkausta, Pesäpalloliiton nuorisopäällikkö Jari Malinen kertoo.

Pesäpalloseuroista tukea päätoimisen työntekijän palkkaamiseksi saivat Alajärven Ankkurit, Espoon Pesis, Haminan Palloilijat, Kiteen Pallo -90, Roihu Helsingistä, Turku-Pesis ja Ulvilan Pesä-Veikot. Mailajunioreille Kankaanpäästä myönnettiin tukea toiminnan kehittämiseen osa-aikaisen työntekijän avulla.

– Vaikka avustukseen varatut määrärahat kasvoivat merkittävästi, jäi ulkopuolelle paljon hyviä hankkeita. Sen takia tulemme jatkossakin kasvattamaan seuratukea, jotta mahdollisimman moni seura pääsisi tuen piiriin. Tulemme myös johdonmukaisesti siirtämään tukia hallinnosta enemmän itse liikuttamiseen, ministeri Arhinmäki arvioi.

Ensi vuodelle hakua aikaistetaan. Seuratuki avataan hakuun joulukuussa ja haku päättyy alkuvuodesta 2014. Ministeriö tiedottaa asiasta verkkosivuillaan loppuvuoden aikana.