Naiset Maakuntasarja

Tervetuloa pelaamaan hyvähenkistä pesistä!

Epävirallista Mammamaakari-nimeä kantava joukkueemme pelaa hymyssä suin, mutta voitosta. Maakuntasarjassa tavoitteemme on sijoittua sarjan kärkipäähän, sillä voittaminen on hauskempaa kuin häviäminen.

Mammamaakari-nimestä huolimatta mukaan saa tulla, vaikkei äiti olisikaan

Joukkueessamme pelaa tällä hetkellä viisi äitiä. Nuorimmat pelaajat ovat abiturientteja. Heistä kukaan ei ole äiti.

Harjoittelemme myös talvikaudella

Teemme talviharjoittelussa tiivistä yhteistyötä suomensarjaa pelaavien aikuispelaajien sekä vanhimpien juniorien kanssa. Seuran aikuispelaajien oma harjoitusvuoro on lauantaisin (pl. joulutauko). Lisäksi innokkaimmat harjoittelevat myös suomensarjan kanssa maanantaisin ja/tai torstaisin. Sunnuntai-iltaisin voi myös käydä Kannusillassa juoksu- ja lyöntiharjoituksissa vanhimpien juniorien kanssa, ja keskiviikkoisin kuntosalilla CB-tyttöjen ja suomensarjan matkassa.

Joukkuetta valmentavat Jukka Keronen ja Hannu Tuomisto

Voit valita harjoitteletko kerran viikossa vai useammin. Voimassaolevasta vakuutuksesta jokainen huolehtii erikseen. Joukkueillat ovat lisäksi oleellinen osa toimintaamme.

OTA YHTEYTTÄ: 
Tatu Suontausta, valmennuspäällikkö: 0505012030 / tatu.suontausta@hotmail.com

Sari Parisaari, joukkueenjohtaja: sparisaari@gmail.com