FG -sekajoukkue

Tervetuloa aloittamaan pesisharrastus G- ja F-ikäisten sekajoukkueessa!

Ryhmään otetaan mukaan tyttöjä ja poikia ympäri vuoden ja aikaisempaa pelikokemusta ei tarvitse olla. Joukkueemme pelaajat ovat 2011-2014-syntyneitä, mutta nuoremmatkin voivat tulla kokeilemaan treeneihin. 

Treeneihin tarvitset lenkkarit ja juomapullon, sekä liikuntaan sopivat vaatteet. Treenaamme kaksi kertaa viikossa: keskiviikkoisin Kilon koulun kentällä klo 17-18 ja sunnuntaisin Saunalahden koulun kentällä klo 10-11. 

Valmentajina toimivat Katri Kumpulainen ja Kasperi Heinimäki ja lisäksi apuohjaajina seuran junioripelaajia. 

Osallistumme kesän aikana treenien lisäksi eteläisen alueen JunnuSuper-sarjaan ja F-ikäisten aluesarjaan. Lisäksi osallistumme pääkaupunkiseudun omaan Pikkuliigaan, jossa pelataan pienpesistä kotikentillä. 

Joukkueella on muutamia lainavälineitä, joilla voi aluksi kokeilla ja valmentajat opastavat omien kypärien,räpylöiden ja mailojen hankinnassa. 

Treeneissä harjoitellaan monipuolisesti motorisia taitoja ja pesistaitoja leikkien, pelien ja kisailujen kautta ja samalla kehittyvät sosiaaliset taidot. 

Tiedustelut ja ilmoittautumiset Katrille, puh. 0400 489054 katri.j.kumpulainen@gmail.com

Kaksi pientä poikaa yrittää ottaa kopin pesäpallosta.