Ykköspesisjoukkue putosi sarjasta putoamiskarsintasarjan päätteeksi

26.8.2021

Keskiviikkona 25.8. ykköspesisjoukkueemme kohtasi putoamiskarsintasarjan kolmannessa ja ratkaisevassa ottelussa jälleen Janakkalan Janan. Tämä Mailapuistossa pelattu koitos seurasi Espoon voitettua sarjan ensimmäisen ottelun ja Janan voitettua sarjan toisen ottelun niin ikään kotikentällään. Kotiedusta ei kuitenkaan tällä kertaa ollut ilmeistä hyötyä, sillä Espoo taipui 0-2-tappioon jaksoin 3-5 ja 0-3.

Sääolosuhteet olivat niin ikään haastavat, sillä voimakas tuuli ja rankka sade piiskasivat pelaajia miltei koko ottelun ajan. Jana otti johtoaseman heti ensimmäisessä sisävuorossaan, mutta Espoo nousi tasoihin toisen vuoroparin päätteeksi ja oli jälleen pelissä mukana. Jana kuitenkin pisti pökköä pesään, eikä Espoo kyennyt esittämään tarpeeksi vahvaa loppukiriä, joten toiselta jaksolta oli saatava tulosta.

Toisin kuitenkin kävi. Sisäpeli takkuili alati heikkenevissä sääolosuhteissa, ja Jana johti jaksoa alusta alkaen. Kaikesta huolimatta Espoo taisteli loppuun asti, mutta tällä kertaa Jana oli yksinkertaisesti parempi. Neljännen vuoroparin aloittavan sisävuoron kolmas palo merkitsi putoamiskarsinnan päätöstä ja niin ikään Espoon tippumista Ykköspesiksestä. Synkkää lopputulosta säesti miltei lyyrisesti synkän sateinen keli, mutta toivottavasti tälläkin myrskypilvellä on hopeareunuksensa. 

Espoon joukkueesta palkittiin ensimmäisellä palkinnolla Reetta Aralinna ja toisella palkinnolla Eveliina Lehtomaa.

Kiitos kaikille kannustajille ja faneille, jotka olitte mukana matkassa tällä kaudella! Kolmen Ykköspesis-kauden jälkeen lähdemme ensi kaudella tavoittelemaan jälleen nousua Suomensarjan puolelta.