SPONSOROINTI JA MAINONTA
Espoon Pesis tarjoaa mahdollisuuden sadoille lapsille ja nuorille liikunnan harrastamiseen. Miltei sata aikuista käyttää pyyteettömästi omaa aikaansa tarjotakseen lapsille ja nuorille mahdollisuuden laadukkaaseen ohjattuun liikuntaan ja kilpaurheiluun. Lisäksi seurassamme toimii tavoitteelliset miesten ja naisten joukkueet sekä kuntoliikuntaa tarjoavat senioreiden ja ladyjen joukkueet. Seura on SLU:n (Suomen Liikunta ja Urheilu) jäsenseura ja hankkii parhaillaan Nuori Suomi Sinettiseura-statusta. Espoon Pesis valittiin Etelä-Suomen parhaaksi pesisseuraksi vuonna 2008 ja seura on ollut myötävaikuttamassa siihen että lajin imago ja mediakelpoisuus on kovassa nousussa myös pääkaupunkiseudulla. Espoon miesten edustusjoukkueen paikka suomensarjassa kaudella 2010 tulee nostamaan kiinnostuneisuutta yhä enemmän mediassa ja katsojien määrä otteluissa tulee kasvamaan merkittävästi. Pesäpalloliitto on valinnut seuramme yhdeksi potentiaalisimmista ja kehityskelpoisimmista seuroista Suomessa ja olemme mukana liiton kaksi vuotta kestävässä "Kärkietenijät" -seuratoiminnan kehitys hankkeessa - mukana mm. Sotkamon Jymy, Ulvilan Pesä-Veikot, Hyvinkään Tahko ja Joensuun Maila.
Seuran miesten edustusjoukkue on noussut tulevalle kaudelle miesten suomensarjaan ja etsimme joukkueelle yhteistyökumppaneita ja tukijoita. Espoon Pesis on kasvanut alueen suurseuraksi ja seuran toiminta saa mediassakin yhä enemmän huomiota. Mainostaminen seuramme kautta on paitsi edullista, niin se on myös merkittävä tuki lasten ja nuorisoliikunnan tukemiseen. Yhteistyökumppaneillemme järjestämme myös firmapesis- ja TYHY-tapahtumia, täysin organisoituina seuramme toimesta. Kiinnostuneita pyydämme olemaan yhteydessä puheenjohtajaan Maila Lingman-Nukala 050 301 7314

